Galleria Saskia

Pirkankatu 6, 33210 Tampere
Avoinna:
ma-pe kello 12-18, la-su 12-16
http://tampereensaskiat.com/
https://www.facebook.com/GalleriaSaskia/

Pirkankadulla sijaitseva Tampereen Saskiat ry tukee ja edistää kuvataidetta Tampereella. Yhdistys ylläpitää näyttelytoimintaa Galleria Saskiassa ja tukee taiteilijoita jakamalla avustuksia ja stipendejä. Jäsenistön taiteen tuntemusta kehitetään luennoilla, tutustumiskäynneillä ja retkillä.

Oman galleriatoiminnan yhdistys aloitti jo vuonna 1970. Tampereella oli tuolloin pulaa pienistä näyttelytiloista. Saskiat päätti tulla taiteilijoiden avuksi ja perusti ensimmäisen galleriansa Kauppahallin virastotaloon Hämeenkadun varteen. Nyt Galleria toimii Pirkankadulla Hiekan taidemuseon toisessa päässä. Galleria on avoinna keväät, syksyt ja talvet, koko viikon, jokaisena viikonpäivänä. Saskioiden galleriatoimintaa voi epäröimättä kuvata ainutlaatuiseksi. Koko ajan kaikki on hoidettu yhdistyksen omin voimin, palkattua henkilökuntaa ei ole ollut. Saskiat vastaavat näyttelyiden järjestelyistä ja niiden valvonnasta.

Alkuaikojen periaatteista on pidetty kiinni. Galleriaan on pyritty saamaan korkeatasoista taidetta Pirkanmaalta, Suomesta ja väliin ulkomailtakin. Nuorille taiteilijoille on haluttu myös antaa mahdollisuus esittäytyä. Galleriasta ja Saskia-yhdistyksestä on kasvanut olennainen osa Tampereen taide-elämää. Kuluneiden vuosikymmenien aikana sadat taiteilijat ovat esittäytyneet siellä ja näyttelyissä on käynyt kymmeniätuhansia katsojia

GALLERIAVIIKON AIKANA SASKIASSA:

lauantai 21.10.2023
12-16 GALLERIA SASKIA – Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
12–16 GALLERIA SASKIA – “Tule ja piirrä tai leimaa itsesi osaksi taideteosta” Janne Laineen ja Kitte
Klemettilän opastuksella.

sunnuntai 22.10.2023
12-16 GALLERIA SASKIA – Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
12–16 GALLERIA SASKIA – “Tule ja piirrä tai leimaa itsesi osaksi taideteosta” Janne Laineen ja Kitte
Klemettilän opastuksella.

torstai 26.10.2023
15–16 GALLERIA SASKIA – Veikko Halmetoja ja Timo Vuorikoski keskustelevat näyttelyn ripustuksesta ja
kuratoinnista. (Muuten galleria on suljettu näyttelyn ripustuksen vuoksi.)

perjantai 27.10.2023
18–20 GALLERIA SASKIA – Timo Vuorikosken näyttelyn avajaiset.

lauantai 28.10.2023
12-16 GALLERIA SASKIA – Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
14.00-14.30 GALLERIA SASKIA – Musiikkiesitys: saksofonisti Kalle Oittinen.

sunnuntai 29.10.2023
12-16 GALLERIA SASKIA – Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
14.00 GALLERIA SASKIA – Taiteilijatapaaminen Timo Vuorikoski.

GALLERIAVIIKON AIKAISET NÄYTTELYT:

6.10. – 25.10.2023: Janne Laine & Kitte Klemettilä

27.10. – 15.11.2023: Timo Vuorikoski

Janne Laine feat. Kitte Klemettilä

Yleisö pääsee aistimaan Nepalin Galleria Saskian näyttelyssä lokakuussa 2023. Kuvataiteilija Janne Laine, puku- ja tekstiilisuunnittelija Kitte Klemettilä sekä muusikko-tuottaja Lari Aaltonen ovat luoneet elämyksellisen kokonaisuuden, jossa yleisö kuljetetaan Nepaliin – maahan, joka sijaitsee Kiinan ja Intian välissä. Nepalissa on melkein kaikki maailman korkeimmat vuorenhuiput. Se onkin puoliksi Himalajan vuoristossa ja puoliksi sen juurella.

Työryhmä vieraili Nepalissa tasan vuosi sitten ja tutustui sekä Nepalin vuoristoon ja luontoon että kulttuureihin ja yhteiskuntaan. Tämä on inspiroinut taiteellista työskentelyä ja toiminut konkreettisena aiheiden lähteenä. Työryhmä on luonut monitaiteisen kokonaisuuden, jossa taidegrafiikka kohtaa pukusuunnittelun, ja tätä tukee sävelletty äänimaisema. Nepalin-matkan kokemuksia on näyttelyssä käsitelty tekijöiden henkilökohtaisella, kokemuksellisella tasolla, mutta vähintään yhtä tärkeä rooli on yhteiskunnallisen todellisuuden havainnoinnilla. Nepal on maa, jossa perinnekulttuuri elää vahvasti modernisaation rinnalla ja
luonnon ja ihmisten suhde on yhä kiinteä.

Näyttelyn kuvataiteellisen osuuden muodostavat Janne Laineen Nepalissa kuvatut teokset. Laine on kuvataiteilija, joka tunnetaan valokuvapohjaisesta syväpainografiikasta. Vahvatunnelmaisissa teoksissa liikutaan olevan ja unen välimaastossa. Sumun ympäröimät maisemat ovat aidossa tilanteessa kuvattuja oikeita kokemuksia paikasta ja hetkestä. Kuvien työstäminen grafiikanvedoksiksi avaa mahdollisuudet tulkinnalle, jossa fantasia astuu osaksi teoksen todellisuutta.

Kitte Klemettilän uniikit kolmiulotteiset puvut ja tekstiiliteokset on valmistettu nepalilaisesta silkistä. Työryhmä tutustui Nepalissa silkin valmistusprosesseihin ja mahdollisuuksiin puku- ja tekstiilisuunnittelussa. He myös toivat materiaalin Suomeen itse. Teoksia on inspiroinut nepalilaisten naisten perinnevaatteet. Kankaalle vedostettu taidegrafiikka luo teoksiin uusia tasoja ja sitoo näyttelyn teemoja, yhtenäiseksi kudelmaksi. Aaltosen Nepalissa syntyneet sitar-vetoiset sävellykset kietoutuvat yhteen esillä olevien teosten ja niiden materiaalien kanssa.

Näyttelyn teokset ilmentävät ja kunnioittavat nepalilaisten käsityöläisten osaamista ja tekemistä. Ne käsittelevät myös työryhmän matkan tummasävyisimpiä hetkiä, kulttuurishokkia ja köyhyyden kohtaamista. Pääosassa ovat kuitenkin mystiseksi kasvava maisema, taivasta lähestyvä maa ja sen asukkaiden perinteet.
–Veikko Halmetoja