Kuninkaan narri

Vokaaliyhtye Lumous. Kuva: Aaro Aho

Kuninkaan narri -konsertti on musiikillinen tarina vallasta, rakkaudesta, intohimoista ja pakkomielteistä. Se sijoittuu 1500-luvun Englannin kuningashoviin ja seuraa kuuluisan hovinarri Will Sommersin silmin nuoren ja elämäniloisen renessanssiprinssin, Henrik VIII:n kehittymistä julmaksi ja vainoharhaiseksi tyranniksi.

Näyttämötaiteilija Jukka Virtala kuljettaa konsertin juonta hovinarri Will Sommersin hahmossa. Konsertin kaikki musiikki on aikanaan soinut Henrikin hovissa ja monet kuultavista lauluista ovat hänen omia sävellyksiään. Musiikista vastaa keskiajan ja renessanssin ohjelmistoon erikoistunut Vokaaliyhtye Lumous. Siinä laulavat Kaisa Kelloniemi, sopraano, Elina Aho-Kuusama, altto ja Lauri Solin, baritoni. Renessanssiharppuja soittaa yhtyeen taiteellinen johtaja Debra Gomez-Tapio.

Yhtyeen toimintaa tukee Taiteen edistämiskeskus Taike. Galleria Saskiasa sunnuntaina 2. lokakuuta 2022 esitettävä konsertti kuuluu Operaatio Pirkanmaan kulttuuritempauksiin ja on pääsymaksuton. 

Näyttämötaiteilija Jukka Virtala kuljettaa Kuninkaan narri -konsertin juonta hovinarri Will Sommersin hahmossa.